Tulppaaneja ja puutarhan kaipuuta

Viimein ne aukesivat. Eivät olleet valkoisia, mutteivat aivan keltaisiakaan.

Pergolalle näyttäisi tulevan samanväristä, -kurkistin nuppuun varovasti. Lisäksi talon päätysivusta löytyy yksi (!) keltainen tulppaani ja punaisia kasteluletkun molemmin puolin. Tulppaaneissa kiehtovaa on niiden painuminen tiukalle nupulle kurjalla ilmalla ja aukeaminen jälleen aurinkoisella kimalaisten kukkapaljuksi. Minusta sitä on ihana seurata.

Terassikehikkoa kiemurteleva köynnös alkaa vihertää esitettyään syksystä kevääseen vakuuttavaa oksistoraatoa. Terassille pitäisi köynnöksen ja parin puutarhakalusteen lisäksi keksiä jotain nättiä. Nyt siinä on vain lautaa. Sekä pussillinen roskia puutarhasta, mutta onneksi se kasvojen kohotus on nopeasti hoidettu.

Entäs kirsikkapensaat? Toinen niistä alkaa huolestuttavissa määrin kärsiä pelkässä ostoruukussa olemisesta. Se vaikuttaa varsin masentuneelta ja käpristelee lehtiään kuivaksi. Olen varma, että se haluaisi ojennella jo juuriaan ihan maan mullassa. Lisäksi tuulenpuuska on kurittanut molempia jo kahdesti ja piessyt ne kumoon terassilla eivätkä pensasparat ole muuta voineet kuin maata lyötyinä lehdet terassia vasten. Reppanat. 

Nyt kun mies alkaa jälleen olla kaikessa vahvuudessaan, toivon sirkkeliä kylään mahdollisimman pian. Kunhan terassia saa purettua, täytyy nimittäin vielä muokata maa noille sopivaksi. Maa, josta minulla ei ole tietoakaan onko vastassa muheva multa vai ikikallio.