Samat tyypit olivat hetkeä aiemmin haastaneet riitaa kollegalleni. Halvatun häiriköt. Vieläkin suututtaa, vaikka tapahtuneesta on lähes vuosi.
En säikähtänyt tuolloin. Adrenaliini ja huoli pikkuruisesta puskivat ensimmäiseksi päälle. Oli täysi työ olla ripittämättä ukkoja, jotta he eivät oikeasti olisi pahoinpidelleet minua, kun en ollutkaan kovin yhteistyöhaluinen pikapanolle. Paasasin illalla vielä pitkään miehelle millaisia limanuljaskoita sitä on liikenteessä.
Alkoi pelottavin ja ikävin aika odotuksessa.
Verenvuotoja tuli aina silloin tällöin. Yleensä jos olin yhtään erehtynyt rehkimään tai nostelemaan jotain. Joka kerralla yritin ensimmäiset tunnit suhtautua järkevästi, mutta vuodon jatkuessa lopulta aina parahdin itkuun ja pelkäsin menettäväni pienokaiseni. "Energinen keskisraskaus" meni lopulta pelon ja toivon ristiaallokossa.
