Raskausoireita ja taukoja

Haluaisin tuntea raskausoireita koko ajan.
 

 Onneksi raskausoireet välillä helpottavat. Pieni tauko pahoinvoinnista antaa kerätä voimia.

Kesämuisto kaukaa Kreikasta

Vuonna 2011 matkustimme Kreikkaan. Huolimatta pakettimatkapainajaisesta, jossa turisteja pölisi paikalla enemmän kuin paikallisia, paikka oli kaunis ja viehättävä. Turistilaumatkin liimautuivat oppaaseen kuin pienet kananpojat emoonsa ja pääsimme useimmiten kävelemään kaikessa rauhassa vähän edellä tai jäljessä pahinta ruuhkaa. Yksi vaikuttavimmista paikoista oli Styx-virta. Juuri se, josta on käynti Haadeksen valtakuntaan manalaan ja johon Akhilleus lapsen kastettiin haavoittumattomaksi.

Tarinan mukaan ken virrassa ui, saa kuolemattomuuden. Tarunhohtoinen paikka valkoisine kallioineen ja turkoosinkirkkaine virtoineen jäi ainakin kuolemattomaksi muistoksi. Voisin vieläkin kävellä virrassa, joka huursi jalat tunnottomiksi, henki jäänkylmää virtaa ja sai kuumassa ilmassa haukkomaan henkeä hyisessä otteessaan.  

Paikka oli niin kaunis, niin uskomattoman kaunis. Olisin halunnut yöpyä virran rannoilla ja palata kuvamaan yöllä tuota tarumaista paikkaa, mutta jouduimme tyytymään päiväsaikaan otettuihin räpsyihin. Arvasin jo tuolloin, että tulen myöhemmin maalaamaan paikasta.

Luonnos Styx-virrasta ajatuksena myöhemmin tehdä isompi taulu. Nyt koko on ehkä luokkaa 24x30. Pohjana paikalta otettu valokuva.

Odotuksen alku

Jo jonkin aikaa sitten...

Tervetuloa seuraamaan tätä ihmeellistä odotusta, joka ei itsestäni tunnu vieläkään ihan todelliselta. :)

p.s. Pahoittelen huonoa kuvanlaatua. Ikivanha skannerini ei pysty tarkkaan kopiointiin joten olen kömpelön kamerakäteni ja kankean kuvankäsittelytaitoni varassa.

Kesämeditointia

Meditointuirytmini on muutaman kerran viikossa, -jokapäiväiseen rauhoittumiseen ei tämä ikiliikkuja vielä pysty. Mieluiten vietän hiljaisen hetkeni ulkona. Rauhoittavin paikka olisi varmasti aurinkoinen kallio järven rannalla, mutta tällä budjetilla pihapatiokin saa kelvata.

Miten maailmassa tulen sopeutumaan ilmojen viiletessä sisätilojen tunkkaiseen mietiskelyyn totuttuani tähän pikku pihanurkkaani? Onneksemme asumme vieläpä rauhallisella alueella, missä autoja kulkee harvakseen eivätkä  lasten satunnaiset naurukiljaisut haittaa tipan vertaa. Nautin kärpästen pörinästä, lintujen laulusta ja kaukaisesta koiran haukusta. Meditoin mielelläni ulkona aamuauringossa ja tuulen tupsahduksissa.

Meditaatioon on vain ilmestynyt pikku probleema. Tuppaan nuokahtelemaan vajaiden yöunien vuoksi. En tiedä mikä tässä kesässä on, ettei mieli malta pysytellä höyhensaarilla vaadittua aikaa, vaan herään muutaman kerran yössä ja mikä pahinta, - yleensä pirteänä kuin ne riivatut alkukesän peipposet. Sen seurauksena nuopahtelen päivisin kesken meditaation. Päiväuniakin on tullut lomalla kissojen kanssa otettua. Sillä nukunko torkut ei tunnu olevan mitään korrelointia yöuniin. Nukun joko hyvin tai huonosti riippumatta vuorokauden muista lepohetkistä.

Ehkä kroppa alkaa vihdoin tajuta, että kohta seuraa miltei normaalia arkea ilman juoksemista koulun ja työn + mahdollisten projektien perässä paikasta toiseen? Ehkäpä se hakee omaa tahtiaan ja rytmiään, luonnollista unen määrää ja rauhoittumista. Aion sitkeästi jatkaa meditointia, koska niin moni hehkuttaa siitä lopulta olevan vastaus suurinpiirtein kaikkiin ongelmiin. Ainakin unisellaisiin.

On minulla tärppikin jaksaa meditoida. Törkeän kallis ja törkeän ihana vihreä hunajatee. Tämä vihreän teen lootuksenkukka avautuu makuhermoille, taittaa teen itkeryyden ja valuu kuin raikas nektari väsyneen kurkusta alas. Hunaja piristää luonnon makeutusvoimin ja vihreä tee rauhoittaa liian vilkasta mieltä. Kupillinen kylmänä meditaation jälkeen herättelee lempeästi aistit aloittamaan muita askareita.

Pullo on tietysti hempeänä oikea karkki silmille. Ei näitä raaskisi vietä lasinkeräykseen, mutta kohta on pakko, -ellen sitten pistä omaa teepanimoa pistää pystyyn ja kauppaa meditointijuomana. Lisäisin vain pari salaista yrttiä sekaan ja tuunaisin pulloa pikkuisen erilaiseksi. Meditoiva pöllö oksille vaikkapa?

Muutama kuva elokuulta

Omat projektit ovat vieneet aikaa blogilta, mutta toiseksi viimeisenä kesälomapäivänä on hyvä hetki päivittää miltä pikku pihamme näyttää elokuussa. Ensimmäiseksi syksyn tuloon valmistautuu köynnöksemme.

 Lehdet enteilevät jo syksyä, vaikka päivät ovat olleet vielä aurinkoisia ja lämpimiä.

Viimeiset malvat ja harakankellot.

Harakankelloja olisi ollut talonvieri täynnä, mutta koska kyseessä on taloyhtiön pihapuoli, sitä on harmikseni harvennettu ruohonleikkuun yhteydessä. Olen harkinnut pystyttää pienen suojeluaidan sen hyväksi sekä kirjoittaa kieltokyltin pienten turvaksi. Toinen vaihtoehto olisi aina kiiruhtaa leikkaamaan pidentynyt ruoho äkkiä ennen kuin pihanhoitovuorolainen ehtii lahtihommiin!

Kissoille oma piha on ollut ilo ja onni. Ikipentumme haisuli viipottaa yleensä sellaista vauhtia talonnurkkia tutkimassa, ettei kuvaamiselle tahdo löytyä tarpeeksi käsiä.

Onneksi iäkkäämpi neitosemme nauttii nykyään eniten ruohikolla kellimisestä ja salaattipöydän antimista antautuen suosiolla paparazzattavaksi.

Minun puolestani syksyn ei tarvitsisi tulla vielä ainakaan kuukauteen. Toivon kaunista syyskuuta, pitkiä aamupäiviä loppukesän auringossa ja kissojen kanssa lököttelyä ruohikolla, kiitos!

Minne kukin kodin rakentaa

Keväällä kotimme oli syöksypommituksen kohteena. Kulmakunnan tintit perustivat naapurivartioston ja verkkovankilan synkeistä rakosista kuijottavia kissoja rankaistiin täsmäpommituksin. Homma alkoi mielestäni luisua käsistä kun terassin ovikin sai osansa valkoisista ohjuksista.  Kuurasin kerta toisensa jälkeen niin ovea, patiota kuin kaiteita peräammuksista puhtaaksi.

Kissoille kiroiltiin ja säksätettiin välillä koko lintuvartioston voimin. Kuva toukokuulta.

Kun ei huudeltu ja uhkailtu sodankäynnillä, kytättiin silmä kovana kissojen kavalia aikeita.

  Kaksipuoleinen kyttäys.

 Syy selvisi viikko sitten. 

Pesä oli suoraan terassiovemme yläpuolella sijaitsevan lampun päällä. Ei ihme, että tunteet kävivät tavallista kuumempina koko kevään. Koska muutaman metrin päässä vaanivista pikku panttereista ei päästy eroon, asukkaat muuttivat nähtävästi melko pian pesänrakennuksen aloitettuaan. Tunnen pientä haikeutta. Vaikka siivoamista olisi varmasti riittänyt pikkuisten kuoriuduttua, olisivat pikku tiput olleet söpöistä seurattavaa. Toivottavasti pesintä onnistui toisaalla tätä paremmin.

 

Pesäkuvista kunnia miehelle, minä lyhyenläntänä en yltänyt. 

Kenellä onkaan onnistunut lintujen pesintä räystäässä tai... lampun päällä? 

Terassilla pörisee... pimpiäinen!

Terassilla rehottavaan köynnöskasviimme (jonka nimeä en vieläkään ole muistanut selvittää) puhkesivat mitä metisimmät kukat, joiden vuoksi ampiaiset ovat jälleen kestovieraita. Tällä kertaa ne onneksi ovat kiinnostuneempia makeasta medestä kuin liikkuvista lihapaloista ja jatkoimme rauhallista rinnakkaiseloa. Siitä huolimatta tuntui hiukan ilkeältä päivettää itseään patiolla samalla kun taukoamaton pimpparipörinä kuuluu korvanjuuresta. 

Olinkin innoissani kun muutkin löysivät mesiköynnöksen. Huomaa pulleat mesivasut! Kyllä meillä kelpaa kimalaisen vierailla.

Näyttäisi siltä, että pulleat kartanokimalaiset, etenkin ne suurikokoisimmat, ovat liian iso pala hätyyteltäväksi jopa ampiaisille. Ampiainen näyttää väistävän useimmat kimalaiset ja pulleimpia rouvia suorastaan paetaan. 

Ehdin iloita tästä muutaman päivän, kunnes ampiaiset harmistuivat moiseen häiriöön ja ajavat nyt nälissään meitä takaa kun yritämme iltaisin grillailla. Alan harkita ötökkäansaa johon kiusakappaleet houkutellaan punaviinin avulla.

Kiltti kartanokimalainen, jolle maittaa mesi eikä punaviini tai valkea liha:

Kaikelle allergisena en hingu ilosta kokeilla mitä ehtii tapahtua jos ampiainen tuikkaa piikillään. Siinä voi olla nuppi turvoksissa ja hengitystiet tukossa jos oikein huonosti käy. Pörheät kimalaiset ovat myös pölyttäjinä karvattomia pikkuserkkujaan huomattavasti tehokkaampia.

Joten tervetuloa myös ensi keväänä tulevaan pikku puutarhaani!