Meditointia ja arkirauhaa

Olen viimeisen parin vuoden aikana törmännyt yhtä useammin kirjoituksiin meditaation mieltä rauhoittavasta ja tasapainottavasta vaikutuksesta. Vietettyäni viimeiset kolme vuotta elämäni hektisintä aikaa, olen juuri sopivalla tuulella lähteä kokeilemaan loppuelämän ajaksi jotain, mikä automaattisesti antaisi itselleni vähän omaa aikaa vuorokaudessa. Ihan vain olla itseni kanssa.

Aikaisemmin tätä tarkoitusta varten olivat eräät keskustassa sijaitsevat rullaportaat. Kyllä, älkää naurako! Saatoin juosta muuten koko matkan töistä kouluun tai koulusta töihin, mutta niiden hemmetin rullaportaiden kohdalla kieltäydyin kiirehtimästä. Sen hetken kun köröttelin joka tapauksessa eteenpäin, seisoin selkä suorana, hipihiljaa, hengitin rauhallisesti ja tyhjensin mieleni ihan kaikesta. Sääli vain, että matka kesti kenties kymmenisen sekuntia, mutta silloin se tuntui elintärkeältä ihan omalta ajalta.

Nyt, työpaikkani yhteistoiminta- rakenne- tiesmikämuu- neuvotteluissa jäin todella pienille tunneille ja valmistuessani viimein koulustani, aikaa on äkkiä ylimääräistä. En ihan heti lähde tekemään keikkatöitä, vaan ajattelin ensin ottaa törkeästi aikaa itselleni muutaman viikon ja etsiä uudet rutiinit joissa ei törmäillä päättömän kanan tavoin paikasta toiseen ja juosta päin seiniä. 

Päätin siis aloittaa meditaation. Osittain, koska olen jo pitkään leikitellyt ajatuksella, osittain, koska huolimatta pitkistä yöunista kärsin kroonisesta väsymyksestä enkä tänä aamuna jaksanut tehdä puoleentoista tuntiin muuta kuin koomata. Toisin sanoen istuen turtuneessa koomassa näyttöpäätteen ääressä lukien typeriä ja tolkuttomia nettijuttuja jaksamatta tehdä mitään järkevää.

Päättelin, että meditointi olisi joka tapauksessa järkevämmin kulutettua aikaa kuin netissä roikkuminen. Tässä miten ensikertalainen hommasta suoriutui:

Suositeltu aika olisi ollut 10 minuuttia. Kamalan pitkä aika. Pätkäisin viiteen ajatellen, että kokeilen ensin. Tarkoituksenahan on rentoutua kokonaan ja olla ajattelematta mitään. Rentoutuminen alkaa kasvoista ja lopulta koko vartalo on rento ja vailla jännitystiloja. Silti ryhdikäs ja löhömätön.

Sopivan pehmeä jumppamatto soveltui alustaksi ja asennoksi otin risti-istunnan missä napotan muutenkin mielekkäästi.

Silmät kiinni ja toimeksi, tai toimettomuudeksi.

Toinen kissa tulee juttelemaan ja pörisemään siihen viereen. En reagoi. Sinnikäs pörinä jatkuu. Hetken päästä hätistelen karvakiusankappaleen tiehensä ja jatkan.

Jalkaa kutittaa. Luovutan hetken päästä ja rapsutan jalkaa.

Facebookin keskusteluikkuna kilahtaa. Ignooraan ja onnistun hetken olemaan ajattelematta mitään. (Seuraavan kerran yritän muistaa sulkea ylimääräiset koneet.)

Toista jalkaa ja selkää kutittaa. Rapsutan jalkaa. Onkohan minuutti jo mennyt?

Onnistun hetken vain olemaan, pääni nuokkuu. Onko tämä meditointia vai torkkumista? Ryhti suoraksi ja onnistun jälleen olemaan ajattelematta mitään.

 Kello piippaa viiden minuutin ohittamisen merkiksi. Nyt jo?! Viisi minuuttia kului hujahtamalla, olisin ehkä selvinnyt kymmenestäkin. Seuraavan kerran meditoin huomenna ja siirtänen meditointihetket joko heti heräämisen jälkeen tai iltaan. kenties kokeilen molempia, kumpi tuntuu sopivan paremmin. Tällä kertaa keskityin niin kovasti mieleni tyhjentämiseen, että rentoutumispuoli jäi uupumaan. Olo on silti parempi kuin ennen meditaatiota. Ainakin jaksoin keittää kahvin ja kirjoittaa blogilastun.

Mikäli vielä viikonlopun jälkeen olen innostunut, etsin perusteellisemmin tietoa meditoinnista. Tämä on tyypillistä minua: kokeilen ja jos kiinnostun, etsin kaiken mahdollisen tiedon. 

Kuinka moni lukijoistani meditoi tai on keksinyt muita tapoja rauhoittaa arkea? Kuinka pitkään tehnyt tai onko jokin tapa jäänyt lopulta pois? 

Tulppaaneja ja puutarhan kaipuuta

Viimein ne aukesivat. Eivät olleet valkoisia, mutteivat aivan keltaisiakaan.

Pergolalle näyttäisi tulevan samanväristä, -kurkistin nuppuun varovasti. Lisäksi talon päätysivusta löytyy yksi (!) keltainen tulppaani ja punaisia kasteluletkun molemmin puolin. Tulppaaneissa kiehtovaa on niiden painuminen tiukalle nupulle kurjalla ilmalla ja aukeaminen jälleen aurinkoisella kimalaisten kukkapaljuksi. Minusta sitä on ihana seurata.

Terassikehikkoa kiemurteleva köynnös alkaa vihertää esitettyään syksystä kevääseen vakuuttavaa oksistoraatoa. Terassille pitäisi köynnöksen ja parin puutarhakalusteen lisäksi keksiä jotain nättiä. Nyt siinä on vain lautaa. Sekä pussillinen roskia puutarhasta, mutta onneksi se kasvojen kohotus on nopeasti hoidettu.

Entäs kirsikkapensaat? Toinen niistä alkaa huolestuttavissa määrin kärsiä pelkässä ostoruukussa olemisesta. Se vaikuttaa varsin masentuneelta ja käpristelee lehtiään kuivaksi. Olen varma, että se haluaisi ojennella jo juuriaan ihan maan mullassa. Lisäksi tuulenpuuska on kurittanut molempia jo kahdesti ja piessyt ne kumoon terassilla eivätkä pensasparat ole muuta voineet kuin maata lyötyinä lehdet terassia vasten. Reppanat. 

Nyt kun mies alkaa jälleen olla kaikessa vahvuudessaan, toivon sirkkeliä kylään mahdollisimman pian. Kunhan terassia saa purettua, täytyy nimittäin vielä muokata maa noille sopivaksi. Maa, josta minulla ei ole tietoakaan onko vastassa muheva multa vai ikikallio.

Lasarettilady

Viime viikko hujahti ohi toimiessa sujuvasti sairaanhoitajana ja ensiapukuskina. Onneksi olkoon minulle, joka olin muutamaa kuukautta aikaisemmin vihdoin saanut väliaikaisen ajokortin, se tuli tarpeeseen! 

Ensimmäinen potilas napsi keskiviikkoiltana sitä kirottua (ja sittemmin kitkettyä) idänsinililjaa muutaman korren valjastellessa ennen kuin ehdin estämään. Onnekseni olin juuri ehtinyt selvittää pihan, puutarhan ja talonyhtiön yhteisen pihan kasvit, epäonnekseni en ollut tietoinen idänsinililjan myrkyllisyydestä ennen kuin kissa alkoi oksentamaan. Kun oksennuksessa tuli mukana vaaleanpunaista vaahtoa konsultoin Viikin eläinsairaalan päivystystä josta kehotettiin heti tulemaan paikalle. Itku kurkussa kissa koppaan, kissalla oksu kurkussa ja mies flunssaisena ajamassa. Kello lähenteli puoltayötä.

Perillä Viikissä päästiin melko ripeästi puolen tunnin odottelun jälkeen lekurin tykö. Pikku paholainen vietiin toimenpidehuoneeseen tiputukseen ja meidät ohjattiin aulaan odottamaan. Mies tärisi horkassa kovalla puupenkillä, minä nuokuin ja kuorrutin miespoloista kaikilla irtoavilla vaatekappaleilla. Kahdelta yöllä tuli huojentavat tulos: verenkuva oli normaali ja kissa ilmeisesti oksentanut suurimman osan kasvia pois. Pysyvää vahinkoa ei tapahtunut, mutta kissa jäisi aamuun asti tarkkailtavaksi ja tiputukseen. Silmät ristissä kiitimme ja hoipertelimme puoliunessa ulos, autoon ja kotiin.

Nukkumaan pääsimme vaille kolme aamulla. Tuossa vaiheessa miehellä oli kuumetta yli 38 astetta ja minulla huoli talouden molemmista miekkosista. Karvaisempi versio kyyhötti narkoosissa Viikissä kanyyli käpälässä ja toinen kyyhötti peiton alla surkeampana kuin mikään. Tyttökissa itki ja huusi kaverin perään ja tuijotti syyttävästi meitä. Mihin veimme sen mieliharmin, kakarariiviön ja kumppanin?!

Aamulla haettiin parempikuntoisempi kotia.

Miten tuota sideharsosukkaa vihattiinkaan!

Kävely oli jäykkää ja koko kissa allapäin kunnes inhotuksesta päästiin eroon. 

Nyt on säärikarvat toisesta kintusta ajeltu ja iho tuntuu sormien alla hassulta. Ihan kuin kuuma säämiskä.
  
Mies meni vuorostaan yllättäen perjantaina todella huonoon kuntoon ja tällä kertaa pääsin ensihoitajan paikalta itse lanssileidiksi kurvaten lääkäriasema Dextran pihaan. Tulehdusarvot huitelivat taivaissa, mutta onneksi parin päivän levolla mies on nyt toipumaan päin. Pidän sormia ristissä, että sairastelut olivat nyt vähäksi aikaa tässä. Enkä vähiten siksi, että käynti Viikin yöpäivystyksessä verotti kukkaroon mojovan loven.