Tilaamatonta maitoa

Kuvittelinko kenties, että maitoa alkaa tulla vasta kun vauva sitä tilaa? Olin jo tottunut rintojen arkuuteen, kipuiluihin ja turvotuksiin, mutta mikään ei valmistanut kroppani ennenaikaiseen ruokkimisintoon.

Kohdun harjoituskierrokset

Sain aikoinaan lääkäriltä vain kommentin, että onpa hyvä kun tulee jo oikein voimalla supistuksia! Hieman myöhemmin kävi ilmi, että ne olisivat toki saaneet olla kohtuullisen kivuttomia.

Kumpi se on?

Tyttö vai poika? Aluksi emme halunneet tietää itsekään. Puhuimme pitkään, ettei sillä ole mitään väliä. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja siinä hoitajien yrittäessä kuumeisesti järjestää meitä ultraan unohdettuaan meidät ensin pariksi tunniksi, päädyimme kysymään maagisen kysymyksen.

 En uskaltanut siltikään luottaa, vaan viimeiseen asti jossittelin ja ostin varmuuden vuoksi sukupuolineturaaleja vaatteita vauvakuumeessa. ;)

p.s. Voi kun asisin paremman valon kuvatessa. Kuvankäsittelykään ei pelasta epäskarpilta silloin kun ulkona on pilvisen pimeää ja keinovalo tekee sameaksi. En tiedä saako kukaan tästä nyt kyllä mitään selvää. Voi kun hyvän skannerin löytäisin, tai miten ikinä sarjakuvia siirretäänkään koneelle. :)

Äiti Maa

Teinistä asti olen keksinyt jotain korjattavaa itsessäni. Jopa silloin, kun olin melko timmissä kunnossa, olin mielestäni jossain kohden liikaa ja toisaalla liian vähän. Mutta raskaana kaikki oli juuri oikein. Katsoin itseäni peilistä ja näin mullan josta versoa, lämpöä hehkuvan aurinkovatsan. Näin maljat täyttymässä hunajaa, keinuvat lanteet kuin kehto.Syli pehmeä maa, vatsassa ääretön meri. Keinuva taivas ja lempeä tuli.

 Näin kauneimman. 

p.s. Korjattu lopulliseen versioon RV 19+6. Pahoittelut unohduksesta!

Hyökkäys

Samat tyypit olivat hetkeä aiemmin haastaneet riitaa kollegalleni. Halvatun häiriköt. Vieläkin suututtaa, vaikka tapahtuneesta on lähes vuosi. 

En säikähtänyt tuolloin. Adrenaliini ja huoli pikkuruisesta puskivat ensimmäiseksi päälle. Oli täysi työ olla ripittämättä ukkoja, jotta he eivät oikeasti olisi pahoinpidelleet minua, kun en ollutkaan kovin yhteistyöhaluinen pikapanolle. Paasasin illalla vielä pitkään miehelle millaisia limanuljaskoita sitä on liikenteessä.

Pahimmat pelot osa 2.

Alkoi pelottavin ja ikävin aika odotuksessa. 

Verenvuotoja tuli aina silloin tällöin. Yleensä jos olin yhtään erehtynyt rehkimään tai nostelemaan jotain. Joka kerralla yritin ensimmäiset tunnit suhtautua järkevästi, mutta vuodon jatkuessa lopulta aina parahdin itkuun ja pelkäsin menettäväni pienokaiseni. "Energinen keskisraskaus" meni lopulta pelon ja toivon ristiaallokossa.

Syysviluja!

Hieman vajaa vuosi sitten koin kylmän ihan ennen kokemattomalla tavalla: 

 Onpa hyvä nähdä "välimatkan" päästä sivut ja huomata missä on korjattavaa. Takin taidan värittää kokonaan mustaksi. :) Nousee paremmin huivi esiin ja peittyy virheellisesti ajatellut väritys-/varjostusviivat, kun työstin tätä hmm... vähän pitkäksi venähtäneen viihdeillan jälkeisenä aamuna.

Ihmisillä on asiaa

Varmasti jokaisen raskaana olevan kokema:

Äsch. Huolimatta korjailusta, ajatusvirheenä tapahtuneet piirroskämmit näkyvät peitevärin alta. Onpas harmillista. Samaten, että tällä kertaa kuvaaminen ja kuvakäsittely ei onnistunut ja kuva on auttamattoman samea. Tämä ei taida olla paras päiväni.

Sitoutumiskammoa!

En tiedä saako näin edes tuntea, kun lapsi on toivottu ja haluttu. Mutta tuntemukset eivät kysy lupaa. Hetken olin kauhuissani sitoutumisen lopullisuudesta. Siitä, ettei tästä sopimuksesta voi kiemurrella irti.

Pian ymmärsin, että olin jo muuttanut elämääni. Olin jo äiti. Odottava äiti. Myöhemmin tulisin huomaamaan, että vauva ei muuta mitään ja samalla kaiken.

Konkreettista totta

Jos aikaisemmin vauva olikin ollut vain kuvitelmissa, nyt se oli täyttä totta. Ajatukset pyörivät päässä ja se pieni olento kuvaruudulta tuntui tuhat kertaa todellisemmalta masussa.

Koko elämä muuttuu. Lopullisesti.

Pieni ihme

Kolmannellatoista raskausviikolla tuli viimein varmuus: meille on oikeasti tulossa vauva. Pienen pieni ihmistaimi, joka piiloutui syvälle lantiomaljaan. Todellisuudessa sikiötä ultrattiin paljon enemmän, koska pienokainen karkasi ultralaitetta aina vain alemmaksi ja alemmaksi lantioon. :)

Raskaana nainen on parhaimmillaan?

Näin väitetään. Minulla on eri kokemus. Ainakin alkuraskaudessa hormonit hyrräyttävät käyntiin jotain ihan muuta kuin onnenhehkua ja kauneutta.

Saman kokemuksen kanssa kärvisteleville voin vain lohdutukseksi todeta, että sitten myöhemmässä vaiheessa pahin hormonihyrsky oli ohi ja tuli sieltä sitä ihon heleyttäkin. Tai ehkä vain lakkasin välittämästä ulkonäöstäni? ;)

Raskausväsymystä

Alkuraskauden voimattomuus ja väsymys tulivat yllätyksenä. Nukkuipa miten paljon tahansa, silmät lupsuivat siitä huolimatta. Mikään määrä päiväunia ei tuntunut riittävän pitämään hereillä ja laskin tunteja milloin kehtaa mennä taas nukkumaan.

p.s. Se edellinen sarjakuva ja sen kohtalo... Sehän oli niin kurja, että kissakin kävi lopulta oksentamassa sivun päälle.

Raskaana hihitys-hiprakassa

Sairastuin sitkeään flunssaan jo joulukuun ensimmäisellä viikolla. Kuvittelin ensin toipuneeni muutaman pivän levolla, mutta aatonaattona heräsin kurkku kipeänä ja kurjassa kunnossa. Tein silti työvuoron vielä aattona, arvellen paranevani parina vapaapäivänä. Miten väärässä olinkaan! Sitkeä flunssa vei naisesta voiton ja sinniteltyäni ensin töissä, jouduin lopulta sairauslomalle enemmän tai vähemmän pariksi viikoksi. Joulu ja uusivuosi menivät vuodelevossa, ääntä ei pihissyt pahimmillaan laisinkaan ja yöt kuluivat yskien ja niiskuttaen. 

Lopulta lääkäri puisteli kohdallani päätään ja määräsi antibiootit vaikka raskaana olenkin. Pian on viikon kuuri takana ja akka alkaa vihdoin palailla manalan rajoilta. En ole muistini mukaan ikinä potenut yhtä ilkeää ja sitkeää flunssaa. Löysin toki hauskoja huomioita millaista on sairastaa vatsan kanssa, mutta siitä vasta hieman myöhemmin. Nyt palaillaan kymmenenteen raskausviikkoon. Tässä on samalla kouluesimerkki siitä, että kun sivu alkaa mennä pieleen ja keskittymiskyky herpaantuu, on lopulta tuloksena on sillisalaatti ja sekametelisoppa, jossa on kaikki pielessä tussauksesta sommitteluun ja yksityiskohtiin! Sivun teen uusiksi kunhan pahin keljutus lakkaa. 

Valvomista ennen vauvantuloa

Luulinko, että vauva valvottaa vasta synnyttyään? Hahhah, kukapa olisi arvannut, että yksi raskausoire on unettomuus! Valvomista alusta asti.

Kerrankin vuorotyöstäni on myös hyötyä, loppuodotukselle olen toivonut runsaasti iltavuoroja.

Piinaavan pitkä viikko

Yritin lohduttautua sen viikon aikana ajatuksella, että luonto tietää kyllä minua paremmin miten toimia. En voi tehdä muuta kuin luottaa siihen. 

Helpotuksen määrä oli silti suunnaton.

Pelko pienen puolesta

Ensimmäiset pelot ja huolet puistattavat. Innokas odotus voi olla myös piinaavaa vartomista.

Harvoin tuntee itsensä yhtä avuttomaksi kuin niinä hetkinä, kun muuta ei ole tehtävissä kuin antaa ajan kulua.

Kiusalliset raskausoireet osa 1

Opin pian huomaamaan, että moni raskaana ollut jättää kertomatta tuiki tärkeitä, mutta kiusallisia raskausoireita. Kuten miten keltarauhashomorni vaikuttaa elimistössä.

Muille saman kanssa kärivstelijöille voin kertoa lohduksi, että tämä helpottaa jossain vaiheessa. Ainakin hetkeksi. Tehdäkseen myöhemmin entistä pahemman comebackin. Ääntä oppii hallitsemaan, ei hajua. Niinpä meillä välillä esiintyy hiipiviä, mutta tappavia agentteja.

Raskausoireita ja taukoja

Haluaisin tuntea raskausoireita koko ajan.
 

 Onneksi raskausoireet välillä helpottavat. Pieni tauko pahoinvoinnista antaa kerätä voimia.

Prioriteetit hallussa

Eilen päätin kääräistä heti aamusta hihat ja huhkia lopputyötä kohti valmistumista. Vaan kun illan hiljaisena hetkenä töissä kollega pyysi piirtämään keijukaisen tai merenneidon, eihän sellaisesta voi kieltäytyä. Kollega sai nopeasti piirretyn merenneidon, jonka helppoudesta ihastuneena päädyin väkertämään vielä tänä aamuna väritetyn version.

Huomaa asiaan kuuluva musiikki: Britney sekä pirtsakkaa japanilaista tyttöpoppia Candolseilta. Eihän sitä somaa merenneitoa nyt voisi räiskeen ja jytkeen tahdissa tehdä. Likkaenergiaa sen olla pitää!

Taustalla lopputyön palasia, joiden kimpussa minun olisi pitänyt olla. Niinkuin näitä:

Osa on kesken, osa viittä vaille valmiina ja puuttuvia palasia vasta tyhjinä vesiväriarkkeina tai ajatuksen asteella. Eihän palautus ole kuin vasta ensi tiistaina, hyvin kerkiää. Eräs viisas opettajani aikoinaan sanoikin, ettei parempaa inspiraatiota olekaan kuin nippa nappa sekä paljon jäisi tekemättä ilman viime tinkaa! Uskon vakaasti näihin viisaisiin sanoihin.

Työskentelyvälineinä vanhat kunnon winsor newtonin akvarellinapit. Omistan myös venäläiset akvarellit, mutta tällä hetkellä tykkään niukemmasta pigmentistä.

Kuten kuvasta näkee, tapanani on sekoitella väritilkkuja valmiiksi ja sitten jättää ne ”jos tätä vielä vaikka tarvitsisi..” vaikken kuitenkaan edes muista, mitkä sävyt olen mihinkin sotkenut. 

 Pikku merenneidolla hassuttelu söi yhden työpäivän lopputyöstä, mutta oikeastaan aika harva asia on yhtä tärkeä kuin merenneidot ja keijukaiset. Maailma tarvitsee lisää molempia. Työ hieman syvempiä värejä. :)