Kesämeditointia

Meditointuirytmini on muutaman kerran viikossa, -jokapäiväiseen rauhoittumiseen ei tämä ikiliikkuja vielä pysty. Mieluiten vietän hiljaisen hetkeni ulkona. Rauhoittavin paikka olisi varmasti aurinkoinen kallio järven rannalla, mutta tällä budjetilla pihapatiokin saa kelvata.

Miten maailmassa tulen sopeutumaan ilmojen viiletessä sisätilojen tunkkaiseen mietiskelyyn totuttuani tähän pikku pihanurkkaani? Onneksemme asumme vieläpä rauhallisella alueella, missä autoja kulkee harvakseen eivätkä  lasten satunnaiset naurukiljaisut haittaa tipan vertaa. Nautin kärpästen pörinästä, lintujen laulusta ja kaukaisesta koiran haukusta. Meditoin mielelläni ulkona aamuauringossa ja tuulen tupsahduksissa.

Meditaatioon on vain ilmestynyt pikku probleema. Tuppaan nuokahtelemaan vajaiden yöunien vuoksi. En tiedä mikä tässä kesässä on, ettei mieli malta pysytellä höyhensaarilla vaadittua aikaa, vaan herään muutaman kerran yössä ja mikä pahinta, - yleensä pirteänä kuin ne riivatut alkukesän peipposet. Sen seurauksena nuopahtelen päivisin kesken meditaation. Päiväuniakin on tullut lomalla kissojen kanssa otettua. Sillä nukunko torkut ei tunnu olevan mitään korrelointia yöuniin. Nukun joko hyvin tai huonosti riippumatta vuorokauden muista lepohetkistä.

Ehkä kroppa alkaa vihdoin tajuta, että kohta seuraa miltei normaalia arkea ilman juoksemista koulun ja työn + mahdollisten projektien perässä paikasta toiseen? Ehkäpä se hakee omaa tahtiaan ja rytmiään, luonnollista unen määrää ja rauhoittumista. Aion sitkeästi jatkaa meditointia, koska niin moni hehkuttaa siitä lopulta olevan vastaus suurinpiirtein kaikkiin ongelmiin. Ainakin unisellaisiin.

On minulla tärppikin jaksaa meditoida. Törkeän kallis ja törkeän ihana vihreä hunajatee. Tämä vihreän teen lootuksenkukka avautuu makuhermoille, taittaa teen itkeryyden ja valuu kuin raikas nektari väsyneen kurkusta alas. Hunaja piristää luonnon makeutusvoimin ja vihreä tee rauhoittaa liian vilkasta mieltä. Kupillinen kylmänä meditaation jälkeen herättelee lempeästi aistit aloittamaan muita askareita.

Pullo on tietysti hempeänä oikea karkki silmille. Ei näitä raaskisi vietä lasinkeräykseen, mutta kohta on pakko, -ellen sitten pistä omaa teepanimoa pistää pystyyn ja kauppaa meditointijuomana. Lisäisin vain pari salaista yrttiä sekaan ja tuunaisin pulloa pikkuisen erilaiseksi. Meditoiva pöllö oksille vaikkapa?

Muutama kuva elokuulta

Omat projektit ovat vieneet aikaa blogilta, mutta toiseksi viimeisenä kesälomapäivänä on hyvä hetki päivittää miltä pikku pihamme näyttää elokuussa. Ensimmäiseksi syksyn tuloon valmistautuu köynnöksemme.

 Lehdet enteilevät jo syksyä, vaikka päivät ovat olleet vielä aurinkoisia ja lämpimiä.

Viimeiset malvat ja harakankellot.

Harakankelloja olisi ollut talonvieri täynnä, mutta koska kyseessä on taloyhtiön pihapuoli, sitä on harmikseni harvennettu ruohonleikkuun yhteydessä. Olen harkinnut pystyttää pienen suojeluaidan sen hyväksi sekä kirjoittaa kieltokyltin pienten turvaksi. Toinen vaihtoehto olisi aina kiiruhtaa leikkaamaan pidentynyt ruoho äkkiä ennen kuin pihanhoitovuorolainen ehtii lahtihommiin!

Kissoille oma piha on ollut ilo ja onni. Ikipentumme haisuli viipottaa yleensä sellaista vauhtia talonnurkkia tutkimassa, ettei kuvaamiselle tahdo löytyä tarpeeksi käsiä.

Onneksi iäkkäämpi neitosemme nauttii nykyään eniten ruohikolla kellimisestä ja salaattipöydän antimista antautuen suosiolla paparazzattavaksi.

Minun puolestani syksyn ei tarvitsisi tulla vielä ainakaan kuukauteen. Toivon kaunista syyskuuta, pitkiä aamupäiviä loppukesän auringossa ja kissojen kanssa lököttelyä ruohikolla, kiitos!

Minne kukin kodin rakentaa

Keväällä kotimme oli syöksypommituksen kohteena. Kulmakunnan tintit perustivat naapurivartioston ja verkkovankilan synkeistä rakosista kuijottavia kissoja rankaistiin täsmäpommituksin. Homma alkoi mielestäni luisua käsistä kun terassin ovikin sai osansa valkoisista ohjuksista.  Kuurasin kerta toisensa jälkeen niin ovea, patiota kuin kaiteita peräammuksista puhtaaksi.

Kissoille kiroiltiin ja säksätettiin välillä koko lintuvartioston voimin. Kuva toukokuulta.

Kun ei huudeltu ja uhkailtu sodankäynnillä, kytättiin silmä kovana kissojen kavalia aikeita.

  Kaksipuoleinen kyttäys.

 Syy selvisi viikko sitten. 

Pesä oli suoraan terassiovemme yläpuolella sijaitsevan lampun päällä. Ei ihme, että tunteet kävivät tavallista kuumempina koko kevään. Koska muutaman metrin päässä vaanivista pikku panttereista ei päästy eroon, asukkaat muuttivat nähtävästi melko pian pesänrakennuksen aloitettuaan. Tunnen pientä haikeutta. Vaikka siivoamista olisi varmasti riittänyt pikkuisten kuoriuduttua, olisivat pikku tiput olleet söpöistä seurattavaa. Toivottavasti pesintä onnistui toisaalla tätä paremmin.

 

Pesäkuvista kunnia miehelle, minä lyhyenläntänä en yltänyt. 

Kenellä onkaan onnistunut lintujen pesintä räystäässä tai... lampun päällä? 

Terassilla pörisee... pimpiäinen!

Terassilla rehottavaan köynnöskasviimme (jonka nimeä en vieläkään ole muistanut selvittää) puhkesivat mitä metisimmät kukat, joiden vuoksi ampiaiset ovat jälleen kestovieraita. Tällä kertaa ne onneksi ovat kiinnostuneempia makeasta medestä kuin liikkuvista lihapaloista ja jatkoimme rauhallista rinnakkaiseloa. Siitä huolimatta tuntui hiukan ilkeältä päivettää itseään patiolla samalla kun taukoamaton pimpparipörinä kuuluu korvanjuuresta. 

Olinkin innoissani kun muutkin löysivät mesiköynnöksen. Huomaa pulleat mesivasut! Kyllä meillä kelpaa kimalaisen vierailla.

Näyttäisi siltä, että pulleat kartanokimalaiset, etenkin ne suurikokoisimmat, ovat liian iso pala hätyyteltäväksi jopa ampiaisille. Ampiainen näyttää väistävän useimmat kimalaiset ja pulleimpia rouvia suorastaan paetaan. 

Ehdin iloita tästä muutaman päivän, kunnes ampiaiset harmistuivat moiseen häiriöön ja ajavat nyt nälissään meitä takaa kun yritämme iltaisin grillailla. Alan harkita ötökkäansaa johon kiusakappaleet houkutellaan punaviinin avulla.

Kiltti kartanokimalainen, jolle maittaa mesi eikä punaviini tai valkea liha:

Kaikelle allergisena en hingu ilosta kokeilla mitä ehtii tapahtua jos ampiainen tuikkaa piikillään. Siinä voi olla nuppi turvoksissa ja hengitystiet tukossa jos oikein huonosti käy. Pörheät kimalaiset ovat myös pölyttäjinä karvattomia pikkuserkkujaan huomattavasti tehokkaampia.

Joten tervetuloa myös ensi keväänä tulevaan pikku puutarhaani!

Kun haaveet muuttuvat todeksi

Kaksikymmentä vuotta ehdin tästä haaveilla:

Omittuani miehen syntikan kuten täältä voi lukea, unelmat omasta pianosta pomppasivat jälleen niin vahvoiksi, että laadin jo säästösuunnitelmaa saadakseni rahat kokoon seuraavien vuosien aikana.

Eilen saapui tutkintotodistus jota oli odotettu, - ja miehen järjestämä yllätyslahja johon hän sai houkuteltua mukaan myös äitini ja omat vanhempansa.

En ole unohtanut miltä tuntuu juoksuttaa sormia pitkin koskettimia. En ole unohtanut miltä kuulostaa korkein C tai matalin A.

Olen niin sanomattoman liikuttunut ja kiitollinen. Ilon ja kiitoksen sanat pulppuavat kuin päättymätön virta suusta, mutta sydän on niin suuresti onnesta mykkyrällä, ettei maailmasta edes löydy niin suuria sanoja.

Kiitos.

Kesä ja grilli!

Migreeni kaatoi minut kanveesiin miltei viikoksi, mutta onneksi sieltäkin noustiin viimein ylös. Meditoinnistakaan ei tahtonut tulla mitään kun päässä jyskytti ja silmissä vilkkui. Onneksi lopulta tiukempi lääkekuuri taltutti jomotuksen.

Onneksi tosiaan! Sunnuntaina aurinko helli ja hyväili joten pääsimme korkkaamaan upouutukaisen ulkotakka/-grillimme. Itse rakastan grillattua ruokaa. Erityisesti kesäkurpitsan siivut ja paprika maistuvat, miehelle taas täytyy olla maissintähkiä. 

 Proteiinista pitivät huolta possupihvit ja halloumi.

 Ah, kesä (kärpäset) ja grilliruoka.

Pakko mainita tuo epäilyttävän halvan ketsuppipullon näköinen on itse asiassa ihan törkeän hyvänmakuista Sriracha-chilikastiketta. En malta olla siitä erossa vatsakipujenkaan uhalla, vaan lisään sitä välillä salaatinkin sekaan. Suu palaa, vatsaa kipristää ja makunystyrät lehahtavat lemmen roihuun. Tämä on tulista rakkautta hyvään ruokaan!

Viime viikolla purettiin viimein puolikas patiota ja lopputulemana meillä puupation lisäksi ihan oikea piha. Suurkiitokset tästä kuuluu miehen ystävälle, joka saapui sirkkelin ja  käyttökokemuksen kera sekä antoi terän laulaa. Sirkkelin uhrit:

 
Alta paljastui ihan muheva pihapohja. Kirsikkapensaat pääsivät varmastikin viimeisillä hetkillään maan multaan ja alkoivat piristyä jo päivässä. Toisen kohdalla olin jo heittämässä kirvestä kaivoon ja pensaan varteen, mutta sieltä se pörhisti terhakasti lehtensä takaisin pystyyn.

 Projekti ei ollut aivan helppo, vaan vaatii sirkkelin lisäksi kunnon moottorisahan, jotta paksuimmat tukipölkyt saadaan pätkittyä tieltä. Nurmikkoseos odottelee jo kylvämistään.

Vaakasuora on pihamuotona hieman ankara. Ajattelin ensi kesänä lisätä sen kiinnostavuutta diagonaalisella kivipolulla ja yksityiskohdilla. Myös kirsikkapensaiden kohdalle haen puoliympyrän muotoa. Tai kenties jotain suunnikasta? En haluaisi mennä liian itsestäänselvillä ratkaisuilla vaan luoda kiinnostavan mutta eheän kokonaisuuden. Kirsikkapensaatkaan eivät ole onneksi täysin symmetrisesti, miehen keksimä oivallus rikkoa liian helppoa ratkaisua.

Onko jollakin muulla ollut pulmia keksiä miten laittaisi pihaa, terassia tai parveketta? En tiedä tohdinko tunnustaakaan, että myös terassimme kaipaisi kipeästi päivitystä kodikkaammaksi.

Ampiainen, raitapaitainen paholainen

Ampiaisilla on pesänrakennus parhaassa vauhdissa. Se tarkoittaa myös, että terassille ei ole asiaa ilman avaruuspukua, suihkepulloa ja pikaiseen harakiriin valmistautumista. Jos maailmassa on jotain, mitä pelkään ja kammoan, ne ovat ampiaiset.

Ampiainen ei ole ystävä. Se on verenhimoinen saatanan kätyri, joka vain odottaa sopivaa hetkeä tuikata piikillään kuolettavan määrän myrkkyä uhriinsa. Alkukesästä ampiaiset ovat vielä suopeampia ja tyytyvät härnäämään ja leikittelemään saaliillaan. Ne tulevat kamikazemaisesti pörräämään suoraan kasvojesi eteen. Eestaas, eestaas ja takaruumiista piikki sykähtelee jo hieman ulos.

Tässä vaiheessa voi vielä pelastautua huitomalla villisti, kiljumalla naapurustosta esiin uusia uhreja ja syöksymällä sisään lukiten kaikki ovet, ikkunat ja tilkitsemällä ilmastointiaukot. 

Jos esimerkillisesti toteat, että ei se mitään tee ja chillailet tai suljet silmäsi ampiainen huomaa tilaisuutensa tulleen, laskeutuu ihollesi ja pistää hemmetin kipeän määrän myrkkyään. Vaihtoehtoisesti amppari käppäilee muina pimpiäisinä käsivarrellasi tietäen, ettet kauhusta paskanjäykkänä voi muuta tehdä kuin yrittää rukoilla hiljaa hengittämättä, että tuo maanpäällinen beelsebub suvaitsee päättää pistääkö vai päästääkö tällä kertaa pälkähästä. Joskus ampparin sneppaaminen voi pelastaa, ja pääset turvaan pökertyneen paholaisen selvittäessä päätänsä. Tämän kohtelun ne kuitenkin muistavat ja julistavat sotatilan loppukesäksi, minkä seurauksena et voi nauttia ulkoilmasta ilman raivoisasti surisevaa ampiaisvartiostoa perässäsi.

Ampiainen on hyötyeläin, jonka vuoksi suvaitsen hiukset pystyssä paholaisen sanansaattajien armollisia vierailuita kestopuumme kimpussa. Enkä halua tappaa niitä, en henno, sillä kun niiden hornaliekkiset silmät ystävällisesti porautuvat minuun, ymmärrän, ettei paholainen mitään luonnolleen voi, vaan pyrkii pitämään yinin ja yangin tasapainossa perkeleellisellä pahuudellaan. Vähän kuin kesän ihanuuden vastapainoksi.

Annan niiden siis kiltisti kuoria kestopuuta mystisessä paikassa sijaitsevan pahuuden pesänsä pehmikkeeksi. Niiden suiponpulleat vartalot paisuvat puusaaliista, kun ne pörräävät pihallamme kuin keltamustapaitainen pataljoona pirulaisia. 

Pysyn sisällä, lasken kaihtimet alas ja rukoilen, etteivät ne huomanneet minua.

p.s. Ottaisin kuvan noista parhaillaan kuudesta terassiristikon kimpussa hyörivästä beelsebubista, mutten uskalla.