Hieman vajaa vuosi sitten koin kylmän ihan ennen kokemattomalla tavalla:
Onpa hyvä nähdä "välimatkan" päästä sivut ja huomata missä on korjattavaa. Takin taidan värittää kokonaan mustaksi. :) Nousee paremmin huivi esiin ja peittyy virheellisesti ajatellut väritys-/varjostusviivat, kun työstin tätä hmm... vähän pitkäksi venähtäneen viihdeillan jälkeisenä aamuna.
Varmasti jokaisen raskaana olevan kokema:
Äsch. Huolimatta korjailusta, ajatusvirheenä tapahtuneet piirroskämmit näkyvät peitevärin alta. Onpas harmillista. Samaten, että tällä kertaa kuvaaminen ja kuvakäsittely ei onnistunut ja kuva on auttamattoman samea. Tämä ei taida olla paras päiväni.
En tiedä saako näin edes tuntea, kun lapsi on toivottu ja haluttu. Mutta tuntemukset eivät kysy lupaa. Hetken olin kauhuissani sitoutumisen lopullisuudesta. Siitä, ettei tästä sopimuksesta voi kiemurrella irti.
Pian ymmärsin, että olin jo muuttanut elämääni. Olin jo äiti. Odottava äiti. Myöhemmin tulisin huomaamaan, että vauva ei muuta mitään ja samalla kaiken.
Jos aikaisemmin vauva olikin ollut vain kuvitelmissa, nyt se oli täyttä totta. Ajatukset pyörivät päässä ja se pieni olento kuvaruudulta tuntui tuhat kertaa todellisemmalta masussa.
Koko elämä muuttuu. Lopullisesti.
Kolmannellatoista raskausviikolla tuli viimein varmuus: meille on oikeasti tulossa vauva. Pienen pieni ihmistaimi, joka piiloutui syvälle lantiomaljaan. Todellisuudessa sikiötä ultrattiin paljon enemmän, koska pienokainen karkasi ultralaitetta aina vain alemmaksi ja alemmaksi lantioon. :)
Näin väitetään. Minulla on eri kokemus. Ainakin alkuraskaudessa hormonit hyrräyttävät käyntiin jotain ihan muuta kuin onnenhehkua ja kauneutta.
Saman kokemuksen kanssa kärvisteleville voin vain lohdutukseksi todeta, että sitten myöhemmässä vaiheessa pahin hormonihyrsky oli ohi ja tuli sieltä sitä ihon heleyttäkin. Tai ehkä vain lakkasin välittämästä ulkonäöstäni? ;)
Alkuraskauden voimattomuus ja väsymys tulivat yllätyksenä. Nukkuipa miten paljon tahansa, silmät lupsuivat siitä huolimatta. Mikään määrä päiväunia ei tuntunut riittävän pitämään hereillä ja laskin tunteja milloin kehtaa mennä taas nukkumaan.
p.s. Se edellinen sarjakuva ja sen kohtalo... Sehän oli niin kurja, että kissakin kävi lopulta oksentamassa sivun päälle.
