Viime viikko hujahti ohi toimiessa sujuvasti sairaanhoitajana ja ensiapukuskina. Onneksi olkoon minulle, joka olin muutamaa kuukautta aikaisemmin vihdoin saanut väliaikaisen ajokortin, se tuli tarpeeseen!
Ensimmäinen potilas napsi keskiviikkoiltana sitä kirottua (ja sittemmin kitkettyä) idänsinililjaa muutaman korren valjastellessa ennen kuin ehdin estämään. Onnekseni olin juuri ehtinyt selvittää pihan, puutarhan ja talonyhtiön yhteisen pihan kasvit, epäonnekseni en ollut tietoinen idänsinililjan myrkyllisyydestä ennen kuin kissa alkoi oksentamaan. Kun oksennuksessa tuli mukana vaaleanpunaista vaahtoa konsultoin Viikin eläinsairaalan päivystystä josta kehotettiin heti tulemaan paikalle. Itku kurkussa kissa koppaan, kissalla oksu kurkussa ja mies flunssaisena ajamassa. Kello lähenteli puoltayötä.
Perillä Viikissä päästiin melko ripeästi puolen tunnin odottelun jälkeen lekurin tykö. Pikku paholainen vietiin toimenpidehuoneeseen tiputukseen ja meidät ohjattiin aulaan odottamaan. Mies tärisi horkassa kovalla puupenkillä, minä nuokuin ja kuorrutin miespoloista kaikilla irtoavilla vaatekappaleilla. Kahdelta yöllä tuli huojentavat tulos: verenkuva oli normaali ja kissa ilmeisesti oksentanut suurimman osan kasvia pois. Pysyvää vahinkoa ei tapahtunut, mutta kissa jäisi aamuun asti tarkkailtavaksi ja tiputukseen. Silmät ristissä kiitimme ja hoipertelimme puoliunessa ulos, autoon ja kotiin.
Nukkumaan pääsimme vaille kolme aamulla. Tuossa vaiheessa miehellä oli kuumetta yli 38 astetta ja minulla huoli talouden molemmista miekkosista. Karvaisempi versio kyyhötti narkoosissa Viikissä kanyyli käpälässä ja toinen kyyhötti peiton alla surkeampana kuin mikään. Tyttökissa itki ja huusi kaverin perään ja tuijotti syyttävästi meitä. Mihin veimme sen mieliharmin, kakarariiviön ja kumppanin?!
Aamulla haettiin parempikuntoisempi kotia.
Miten tuota sideharsosukkaa vihattiinkaan!
Kävely oli jäykkää ja koko kissa allapäin kunnes inhotuksesta päästiin eroon.
Nyt on säärikarvat toisesta kintusta ajeltu ja iho tuntuu sormien alla hassulta. Ihan kuin kuuma säämiskä.
Mies meni vuorostaan yllättäen perjantaina todella huonoon kuntoon ja tällä kertaa pääsin ensihoitajan paikalta itse lanssileidiksi kurvaten lääkäriasema Dextran pihaan. Tulehdusarvot huitelivat taivaissa, mutta onneksi parin päivän levolla mies on nyt toipumaan päin. Pidän sormia ristissä, että sairastelut olivat nyt vähäksi aikaa tässä. Enkä vähiten siksi, että käynti Viikin yöpäivystyksessä verotti kukkaroon mojovan loven.
